Kasvaminen auttajaksi
sambia.sobrad

Vuosia sitten, vuonna 2004, lähti Rael Leedjärv Virosta lähetystyöhön Keniaan.

Raelin työnantajana oli suomenruotsalaisten lähetysyhdistys ja hänen vastuullaan oli suomenruotsalaisten "kasvatusvanhempien" lähettämän tukirahan toimittaminen kenialaisille orvoille. Sitä kautta tulin ensi kertaa tietoiseksi tällaisesta avustustyön muodosta.


Vaikka Rael oli Keniassa Viron luterilaisen kirkon lähettinä, ei hänen neljän työvuotensa aikana vielä kukaan virolainen ottanut tukeakseen jotain orpoa. Virolaisia kutsuttiin tukemaan Raelin työtä, muttei suoraan sikäläisiä avun tarpeessa olevia. Raelin työkauden päättymisen jälkeen tämä aihe jäi unohduksiin. Sitä iloisempi yllätys oli viime vuonna yhtäkkiä kuulla, että yksi meidän seurakuntamme on nyt, vuosia myöhemmin, ryhtynyt tukemaan samanlaista hanketta Sambiassa, ja että tukijoita löytyy virolaisten parissa enemmänkin!


Olin itse viimeisten puolentoista vuoden aikana seurannut TV ohjelmaa „Pueblo de Dios”, joka kertoo katolisten lähetystyöstä kehitysmaissa. Ohjelmassa on pääasiassa puhuttu orpojen keskuksista Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. En ole yleensä TV-n katsoja enkä osa selittää, miksi juuri tämä sarja on herättänyt kiinnostukseni...


Kun Sambian Ystäviltä alkoi keväällä 2014 tulla tarkempaa tietoa mahdollisuuksista tukea, olin juuri pohtinut sitä, mihin maksaa osan kymmenyksistäni. Kun ajattelemani summa täsmäsi orpolapsen tukemiseen tarvittavan summan kanssa, valitsin tämän kanavan – minulle on tärkeää, ettei kysymys ole vain aineellisen avun jakamisesta, vaan kristillisen seurakunnan työstä, jossa huolehditaan myös avunsaajien sieluista.

 

Piret


Kommentit: 0
Email again:
Lisää kommentti
Nimi:
Sähköposti:
Kommentti: